Hedelmäpeli

Hedelmäpelien lyhyt oppimäärä

Hedelmäpeli ei välttämättä ole uhkapelien vanhus, mutta vähintäänkin pastellin värisestä retro-statuksesta se nauttii. Tai ennemminkin pelin juuret ulottuvat vähän kauemmas, aikaan milloin maailma oli vielä mustavalkoinen, tai jopa ennen kun televisio saapui koteihin. Pelin juuret nimittäin ulottuvat 1800- luvun loppuun milloin ensimmäiset pelikoneet saapuivat Amerikoissa markkinoille. Kolikkopelikoneiden historiasta on muutamia versioita, mutta ensimmäiset pelikoneet olivat yksinkertaisia kolmen rullan vivulla vedettäviä koko kansan viihdyttäjiä. Peli saavutti nopeasti laajan suosion, ja vasta viime vuosikymmeninä kolmen rullan ja viiden symbolin pelikoneet ovat joutuneet suuremmissa määrin antamaan tilaa monimutkaisemmille uusille tulijoille. Uusien pelikoneiden markkinoille tulo on ollut suurissa määrin internetin ansioita. Internet mahdollisti sen, että uudet pelin tekijät pääsivät julkaisemaan suunnitelmiaan ja sen, että pelit pystyivät olemaan monimutkaisia, mutta silti aukottomia. Aikoinaan pelikoneiden systeemistä oli vaikea tehdä pettämätöntä, mutta nykyiset tietokoneohjelmat mahdollistavat sen, että pelejä ei voin niin sanotusti huijata. Mutta mistä termi hedelmäpeli tuli? Miksei pelejä kutsuta laajemmin kolikkopeleiksi, tai kolikkopelikoneiksi? Loppujen lopuksihan kaikissa hedelmäpeleissä, tai suomen englantilaisittain ’sloteissa’ pelataan kolikoilla, eikä hedelmät ikinä ole olleet ainut symboli mitä kioskien pelikoneista on löytynyt.

hedelmäpeliHedelmäpeli itse asiassa ei ole yleisnimitys kaikille kolikkopeleille, ainakaan virallisesti. Samoin kuin kännykkä ei alun perin tarkoittanut kaikkia matkapuhelimia, niin hedelmäpeli termi on niin ikään vakiintunut kansan kielessä ajan kanssa. Hedelmäpelin historia nimittäin alkaa siitä, että alun perin pelikoneita pelattiin rahalla, mutta ei rahasta. Kolikkopelit olivat pitkään enemmänkin purkka-automaatteja kuin uhkapelejä. Kolikon laittamalla pystyit pelaamaan purkka-palkinnoista. Ja tässä hedelmäpeli nimen juju onkin: Hedelmäpelin nimi tulee luonnollisesti sen hedelmä symboleista. Jokainen meistä muistaa hedelmäpelien symbolit, sillä ne löytyi vielä jokaisesta pelikoneesta viime vuosikymmenellä. Meille kirsikat, ananakset, omenat ja muut vitamiini ympyrän toverit merkitsevät voittoja, mutta ennen ne kertoivat minkä makuista purkkaa koneesta tuli onnekkaalle voittajalle. Ajat kuitenkin ovat muuttuneet, ja purkkapalkinnot ovat vaihtuneet tuhansien, ellei satojen tuhansien tai peräti miljoonien jättipotteihin. Kolmen linjan ja viiden symbolin yhdistelmien sijaan markkinoilla on tuhansia erilaisia slotteja ja pelaajien valinnan vara on parempi kuin koskaan ennen! Minkälaisia siis ovat tämän hetken suosituimmat slotit?

Suosituimmat kolikkopeli-tyypit

Erilaisia kolikkopelejä on nyt markkinoilla enemmän kuin koskaan. Kun menet lähi kioskille tai huoltoasemalle, pelikoneesta voi valita kymmenien pelien parista. Kun kirjaudut pelitilillesi tarjolla on kymmeniä tai satoja pelejä, ja kun mietit mihin perustaa pelitilisi ja missä on parhaat pelit, on tarjolla tuhansia ja taas tuhansia erilaisia slotteja. Kuitenkin samalla kun valinnanvara on kasvanut, niin on myös valinnan tekeminen vaikeutunut. Kaikkia pelejä ei moni ehdi käydä läpi, mutta muutama suosittu ’hedelmäpeli’ kannattaa ehdottomasti kokeilla, sillä niiden joukosta saattaa löytyä sinunkin uusi suosikki!

Monen voittolinjan kolikkopelit

Multi-payline slotit tai ihan suomalaisittain monen voittolinjan kolikkopelikoneet, ovat olleet koko kasinomaailman keskiössä jo pitkään. Jo ennen kun kasinot siirtyivät tiilitaloista internetin uumeniin, olivat slotit käymässä läpi omaa vallankumoustaan. Perinteiset kolikkopelit eivät enään maittaneet kovan luokan pelureille ja kasinot keksivät uusia jännittävämpiä ja ’haastavampia’ pelikoneita. Kuitenkin kesti pitkään ennen kun nämä uudet tulokkaat tulivat kaikkien saataville. Kuten aikaisemmin jo mainittu, juuri internetin tulo vaikutti merkittävästi pelikoneiden kehitykseen. Siinä missä perinteiset slotit toimivat kolmella rullalla ja muutamilla symboleilla turvallisen systeemin luomiseksi, uudet pelintekijät ovat kyenneet tekemään mitä monimutkaisempia slotteja. Osa tuo pelaajalle hauskaa lisäjännitystä ja osa uusista monen voittolinjan sloteista vaatii suurempaa harrastuneisuutta, että niissä pysyy perässä. Käytännössä kuitenkin pelit toimivat tyystin samalla periaatteella:

  • Voittolinjalle pitää yhä saada tietty yhdistelmä niin pääset voittojen makuun. Onko voittolinjoja 5 vai 30 vaikuttaa lähinnä siihen kuinka helppoa peliä on seurata.
  • Pelien voittolinjat eivät ole ainut asia jotka ovat lisääntyneet, vaan niin ovat myös pelien rullat.
  • Monet uudet pelintekijät ovat kehittäneet pelejä, missä rullat ovat eri kokoisia.
  • Rullia voi olla kahdessa eri sarjassa, esim perus voittorullat ja bonusrullat.

Voittolinjoja voi olla useita, mutta itse pelaaminen ei muutu vaikka linjoja tulisi lisää: Panostus- voitto tai häviö- uusi panostus systeemi pitää pintansa, mutta monimutkaisemmat pelit jaksavat viihdyttää pidempään osaa pelaajista.

Kolmen rullan klassikot

Uusien pelien monimutkaistuessa ja nopeutuessa jatkuvasti, moni onkin palannut kolmen rullan klassikoiden pariin. Lähes jokainen suomalainen on jossain vaiheessa pelannut perinteisiä kolmen rullan viiden voittolinjan hedelmäpeli –tyylisiä pelejä. Vaikka moni pelintekijä onkin tehnyt uutta ja monimutkaista, niin lopputulos on se, että uusi ei aina ole parempi. Kun markkinoille on tullut uusia pelintekijöitä niin, markkinoille on tullut monia uusia hyviä pelejä. Kuitenkin myös monia, niin sanottuja ’huteja’. Tämän johdosta klassikko-pelit ovat tekemässä paluutaan, kolme rullaa ja viisi voittolinjaa on viihdyttänyt pelaajia jo kymmeniä vuosia ja vaikuttaa siltä, että vaikka kilpailijoita tulee lisää, vanhat klassikot jaksavat pitää pintansa.

Jackpot-slotit

Samalla kun internet on kehittynyt, ovat ihmisten lisäksi myös kasinot kyenneet pysymään paremmassa yhteydessä toisiinsa. Tämä on mahdollistanut sen, että pelien suunnittelijat ovat kyenneet myymään saman pelikoneen kymmenille eri kasinoille. Vanha kioskin pelikone pyörii jatkuvasti samalla rahasummalla asteittain imien lisää rahaa sisäänsä, jackpot pelikoneet kieltämättä tekevät samaa, mutta muistuttavat enemmän lottoa. Kun pelikone toimii samaan aikaan kymmenillä kasinoilla ja tuhansilla pelaajilla se voi myös kerätä sivuun jättipottia. Pelaajien hävitessä potti kasvaa ja nykyään jackpotit voivat olla jopa miljoonia pelaa määrien kasvaessa. Tämä jättipotin mahdollisuus onkin tehnyt slottien pelaamisesta niin suosittua, jackpot sloteissa on yhdistettynä niin perinteinen hedelmäpeli voittoineen, mutta sen mukana on pieni ripaus äkkirikastumisen mahdollisuutta!

Minkälaiset ovet kertoimet

Hauskat uudet pelit ja teemat ovat sinänsä kivoja lisiä, mutta pelaajan kannalta pelikokemuksesta tekee haukan tai hirveän tasan yksi asia ja se on voitto ja häviö. Tämä onkin yksi asioista johon pelaaja pystyykin internetin myötä vaikuttamaan enemmän kuin koskaan. Tai ei niinkään vaikuttamaan, mutta pienellä tutkimustyöllä pelaaja voi tarkistaa mitkä ovat pelien kertoimet ja voittomahdollisuudet. Kaikki pelintekijät eivät julkaise ns. palautusprosenttejaan, mutta suurimmat ja luotettavimmat julkaisevat. Näin pelikoneen valitsemisen pitäisi olla helppoa, netistä etsimällä pitäisi löytyä parhaat palautusprosentit? Tilanne ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertainen, sillä osa peleistä antaa esimerkiksi suurempia voittoja pienemmälle määrällä pelaajia ja osa pienempiä voittoja useammalle. Kaikista peleistä näitä tietoja ei löydy, mutta pienellä taustatyöllä voit valita juuri itsellesi sopivan hedelmäpelin jälkeläisen, olitpa tasaisten voittojen metsästäjä tai äkkirikastumisesta unelmoiva, pieni taustatutkimus auttaa sinua löytämään pelikoneen joka sopii juuri sinulle. Ilo uutinen on se, että netissä kertoimet ovat yleisesti ottaen paremmat kun perinteisessä hedelmäpeli-koneessa sillä internet kasinoiden pyörittäminen on halvempaa – tällöin kasinot voivat varata vähemmän rahaa kuluihin ja antaa enemmän voittoja pelaajille!